Vaajakoskelta Jyväskylästä löytyvä Varassaaren historiallinen tehdasalue on saanut uuden elämän ihmisten, taiteen ja yritysten kohtaamispaikkana, jossa yli satavuotias teollinen perintö kohtaa tämän päivän tekijät.
Satunnaiskävijöille rosoinen saari on kiehtova vierailukohde, jossa kuitenkin piilee oma vaaransa. Kuten jokainen saaren tunteva tietää:
Tämän päivän Varassaari on ennen kaikkea elävä saari. Monille saari on päivittäinen työpaikka, toisille se on hyvinvoinnin, harrastusten ja inspiraation tyyssija. Saaren luonto ja Vaajavirran ranta ja yhteys Päijänteelle houkuttelee vesillä liikkujia ja ulkoilijoita.
Saari elää jatkuvassa murroksessa, jossa korjataan vanhaa, jotta monet sydämet sulattanut alue vastaa entistä paremmin siellä toimivien tarpeisiin.
Tulevaisuudessa Varassaari nousee epäilemättä Jyväskylän kiinnostavimpien kohteiden joukkoon, sillä saari on nostettu kaupungin tulevien vuosien kaavoitusohjelmaan. Tavoitteena on mahdollistaa Varassaareen uutta alueen historiaa ja ympäristöä kunnioittavaa toimintaa ja tulevaisuudessa myös asumista.
Varassaari sijaitsee lyhyen ajomatkan (n. 10 min) päässä Jyväskylän keskustasta. Valtatie 4 kulkee saaren pohjoispuolelta, ja Varassaareen löytää kääntymällä Haapaniementieltä Vaajaparkin risteyksestä Tikkutehtaantielle, joka kulkee koko Varassaaren halki.
Tikkutehtaantien risteyksessä pysähtyvät säännöllisesti myös linjan 1 linja-autot (Keskusta-Haapaniemi). Katso tarkemmat aikataulut Jyväskylän Linkki-reittioppaasta.
Varassaareen pääsee sujuvasti myös kävellen ja pyörällä. Kevyen liikenteen reittejä pitkin voi kulkea myös Varassaaren sekä Naissaaren ja Vaajakosken kanavan rantapuistojen välillä.